• Seuraa palvelukotiemme elämää ajankohtaisten uutistemme kautta.

Sipoon Säästöpankkisäätiöltä avustusta bändikerhotoimintaan

Hallinto, 25.10.2019

Sipoon Säästöpankkisäätiö on myöntänyt Betesda-säätiölle avustusta bändikerhotoiminnan toteuttamiseen Sipoossa.

Avustuksen avulla Betesda-säätiö käynnistää yhteistyössä Sibbo musikskolanin kanssa vuoden 2020 aikana bändikerhoja, joita ohjaavat Sibbo musikskolanin musiikin ohjaajat. Toimintaa toteutetaan Palvelukoti Kotivallissa. 

Toiminnalla mahdollistetaan musiikin soittamisen oppiminen erityisryhmiin kuuluville. Toiminnassa tehdään yhteistyötä RockHubs yhteisönkehittämispalvelun kanssa, jolta saadaan valmennusta ja mentorointia toiminnan käynnistämiseen ja juurruttamiseen.