Nikosian tähti

  • Julkaistu: 14.3.2018
  • Tarinat, Asukkaat
  • Asukastarinat:
  • Betesda-säätiön palvelukotien asukkaiden kertomuksia.

Minä seniorivanhus katselin äskettäin haastattelua televisiosta, jossa suomalaiset avustustyöntekijät kertoivat tuntemuksistaan ja joku sanoi: ”Tällainen tie muuttaa ihmistä, joko parempaan tai huonompaan suuntaan, mutta muuttaa joka tapauksessa.”

Annoin tälle työnimen Nikosian tähti. Olin matkalla stipendin avulla Nikosiaan, eli Kyproksen pääkaupunkiin tekemään kirjaa siitä maihinnousun vuosipäivänä. Oppaanani oli tuttu mies, suomalainen rauhanturvaaja, joka tulevina huomisina ajelutti minua autolla ympäri saarta. Mieleenpainuva oli myöskin käyntini rauhanturvaajien päämajassa, josta sain muistoksi pienen sinisen kortin, jossa luki nimeni ja suomalainen rauhanturvaaja. Olin kaksi viikkoa ikään kuin sotilas ja jostakin näitä tuntoja kumpusi takaraivostani. Helsingissä myöhemmin, yliopiston kirjastosta lainasin englanniksi kirjoitettuja kirjoja aiheesta. Eräs lääkäri sanoi, jos minulla olisi akateeminen titteli saisin mielipiteitäni helpommin julki. Ja näinhän se oli. Hukkaan itseopiskeluni ei ole mennyt, mutta olen pahoillani, jos mielipiteitäni tässä kirjassa voidaan tulkita loukkaavina.

Äitini avusti Punaista Ristiä koko ikänsä ja minäkin lähetin rahaa sodan uhreille. Keuhkojeni terveys kuitenkin Nikosian tähdessä meni ja muistan Dag Hammarskjöldin sanoneen, että on lottovoitto syntyä pohjoismaihin. Hyvä ystäväni jenkeistä sanoi, että hän oli miehensä aseman vuoksi paljon matkustellut ja että tuollaista Lähi-idässä oli kuin minä kirjoitin. Eräs rauhanturvaaja sanoi, että hyvä etelämaalainen sananlasku on tämä ”Elä, rakasta, unohda”, mutta ne, jotka tekevät avustustyötä ja jotka kirjoittavat vaikeissa olissa elävien ihmisten oloista, tekevät humanitääristä työtä koko sydämestään.

13.3.2018 Tuula Saarto

suru2.jpg

(Kuvitus: Taiteilija Keijo Lavalehto)


Jaa sivu