”Kallion kimallus” -Helsingin kaupunginteatterin näytelmän mukaan

  • Julkaistu: 3.5.2018
  • Tarinat, Asukkaat
  • Asukastarinat:
  • Betesda-säätiön palvelukotien asukkaiden kertomuksia.

Olen paljon ajatellut etsiä aivoistani 50-luvun Kallion muistot. Olin silloin Kallion yhteiskoululainen, asuin työläisäitini ja kahden komean veljeni kanssa 16 neliön yksiössä Kolmannella linjalla. Siinä elimme sovussa, nukuimme, söimme, peseydyimme, keskustelimme ja minä, runotytön perillinen kirjoitin runoja äidilleni ja luin niitä hänelle iltaisin. Kun kello neljä ja tehtaan pilli soi ja äiti palasi kotiin kasseja kantaen. Tehtaan varjossa kasvoin ja myöhemmin veljeni varjossa, josta nousin suomen kirjailijaliittoon ja Otavalle. Mutta silloin vielä olin koululainen ja kotimatkalla aina poikkesin kirjakauppaan ja säästämilläni viikkorahoilla ostin suuresti ihailemani Aila Meriluodon kirjoja. Veikko veljeni taas palasi illalla kotiin tyhjentäen treenivaatteensa kassista. Hän oli näet hyvä nyrkkeilijä ja kuului Jyryn urheiluseuraan. Äidin ja minun vieressä päiväkirjat kertovat, vaikka ne ovatkin hävinneet, että meillä kävi paljon vieraita, sukulaisia, Edin Maria Saarron ja Bruno Valdemar senior Saarron jälkeläisiä, näitä kävi kylässä meillä. 50-luvun Kalliossa ei kukaan varastanut toiselta mitään, oltiin yhtä sakkia ja koulut olivat kuuluisia hyviä opinahjoja siellä.

Myöhemmin elämä paiskoi minut ja Veikko veljeni samaan työpaikkaan, minut ensin sairasvakuutustoimistoon ja Veikon Kelan johtajaksi. Nyt olemme eläkkeellä, äitimme on kuollut ja Jouko veli eläkkeellä myös ja yhä vain harvenevat rivit aikalaisista. Tuolloin nuorisokulttuuri sai paljon vaikutteita jenkeistä, Hollywoodin filmeistä ja minun kirjani ”Suljetut ovet” käännettiin ruotsiksi nimellä Utanför ja Lähi-idässä se ilmestyi nimellä Yet, life is love. Kirjoitin bussipysäkillä nimeni paperiin, joka oli italiaksi. Sen tarjosi minulle Musone, täällä oleva kulttuuripersoona. Hän otti kirjan ja lupasi kääntää sen ja lopulta lehtileikkeet aiheesta, mutta enpä ole häntä sen koommin nähnyt. Naisen on ehkä vaikeampi kirjallisessa viidakossa menestyä, mutta suomessa kuitenkin kirjakaupoissa sekä kirjastoissa jonotettiin uutuuskirjojani muiden tekijöiden joukossa ja voi sitä luomisen riemua mitä tässäkin puhun.

 Tuula Saarto


Jaa sivu