Kartanon kummitus

  • Julkaistu: 6.7.2018
  • Tarinat, Asukkaat
  • Asukastarinat:
  • Betesda-säätiön palvelukotien asukkaiden kertomuksia.

Olen katsomassa televisiota, kun puhelin soi. Vastaan puhelimeen:

- Risto Allonen puhelimessa.

- Tuota, täällä on komisario Mäkipää Riihimäen poliisista. Tulisitko Risto tänne kamarille? Täällä on eräs juttu, jota emme osaa oikein selvittää.

Komisario on ystäväni Riihimäen paikallisesta poliisista ja hän soittaa joskus jos tarvitsee apua. Mitäköhän miehellä on mielessä, tuumaan ja lähden matkaan. Olen vähän yli puolen tunnin matkan jälkeen perillä. Koputan poliisimies Mäkipään ovelle.

- Sisään, vastaa komisario.

Astun huoneeseen ja näen virkaystäväni sekä erään vanhoihin vaatteisiin puetun vanhan miehen.

- Mikä täällä on hätänä?, kysyn.

- Tämä mies pelkää olla kotonaan, koska siellä on jotain yliluonnollista.

- Oletteko soittaneet lääkärille?

- Emme.

- Älkää viekö minua hullujenhuoneelle. En halua sinne, vanhus vastaa.

- Teidän tarinanne on täysin hullu. Ettekö käsitä sitä?, komisario sanoo.

- Minä vannon, että se on totta ja tiedättekö mitä muuta olen nähnyt?

- No mitä?, poliisimies vastaa.

- Koiraltani on väännetty niskat nurin.

- Sen on voinut tehdä kuka tahansa tarpeeksi vahva mies, minä vastaan.

- Uskokaa minua. Se tihutyön tekijä ei ole tästä maailmasta.

- Alan kyllästyä teihin. Kuka sen sitten teki?, sanoo komisario.

- Tulkaa asunnolleni.  

Lähdemme miehen asunnolle poliisiautolla. Matkaamme kauas Riihimäen maaseudulle. Tulemme korkean mäen päälle vanhaan rähjäiseen kartanoon, josta lähin talo sijaitsee noin kahdeksan kilometrin päässä. Mennessämme sisään huomaamme, että kattokruunu on lattialla. Vanhus aloittaa:

- Tuo kruunu ei ollut maassa lähtiessäni.

- Asutteko yksin täällä?, kysyy komisario.

- Kyllä.

- Kas niin Pajunen. Lähdetäänpäs lääkärille.

Asko Pajunen on miehen nimi.

- Ei, ei ja ei. En ole hullu, mennään vaikka tuonne metsään niin näytän jotain.

- No mennään sitten, minä vastaan.

Metsässä on hanki maan päällä ja mies osoittaa sormella maata. Maassa on kuin paljaan jalan teettämä jälki, joka on puolet suurempi kuin ihmisen.

- Uskotteko nyt, että en ole hullu?

- Mikä jälki tämä on?, komisario kysyy.

- Katsokaa jäljet vievät tähän puuhun, minä sanon.

- Katsokaa! huutaa vanhus.

Korkealla puussa riippuu käsistä musta kaapu tai ainakin näyttää siltä. Olennolla on ihmisen pää, muttei suuta, ei korvia, ei silmiä, eikä nenää. Näky kestää noin 10 sekuntia, sitten olento katoaa kuin kummitus. Lähdemme kolmistaan autolle ja komisario Mäkipää lupaa miehelle asunnon muualta. Tehdessämme lähtöä poliisimies vielä tokaisee:

- Totisesti sanoakseni, tämä paikka on kirottu.


 Risto Allonen (Tarina hänen kirjastaan: Novelleja ja aforismeja)

ghostcastle.jpg

Jaa sivu