Palvelukodit

Yksilöllistä tukea eri elämänvaiheissa. 

Betesda-kodit tarjoavat turvallista ja elämänmakuista asumista kolmella eri paikkakunnalla niin kaupunki- kuin maalaismiljöössä. Betesda-kotien johtoajatuksena on asukkaiden kuuntelu ja osallistaminen.

Palvelukoti Hopea, Vantaa

Elettyjen vuosien elämäniloa kaupunkiympäristössä.

Myyrmäen keskustassa sijaitsevassa palvelukodissa on kolme ikääntyneiden ryhmäkotia kolmessa kerroksessa. Puutarhamainen aidattu piha toimii rauhallisena ja turvallisena ulkoilualueena. 

Mahdollistamme asukkaillemme yksilöllisten toiveiden mukaisen elämän. Tarjoamme asukkaillemme kodikkuutta, kulttuuria ja elämyksiä ja heillä on mahdollisuus osallistua arjen askareisiin. Asukkaiden hyvinvointi ja hoito turvataan ympäri vuorokauden.

Pidämme tärkeänä avointa yhteistyötä asukkaan omaisten ja läheisten kanssa. Omaiset ovat aina tervetulleita Hopeaan.  

Katso yhteystiedot

Palvelukoti Jokela, Lohja

Luonnon rauhaa ja pitkää osaamista.

Väänteenjoen varren peltomaisema tarjoaa luonnollisen kauniit ja rauhalliset puitteet asumiselle. Matkaa Lohjan keskustaan on 13 kilometriä. 

”Jokelan mäellä” on kuusi ryhmäkotia, joihin sijoittuminen asukkaan yksilöllisen palvelutarpeen mukaan. Ryhmäkotien asukaskunta koostuu ikääntyneistä, muistisairaista, mielenterveys- ja päihdekuntoutujista sekä vammautuneista. Ryhmäkodin tilojen lisäksi kaikkien käytössä on yhteinen Päivölä-toimintatila, jossa sijaitsee lehtienlukunurkkaus, biljardi ja kuntosali. 

Jokelan hoitoyhteisöissä asukkaat voivat vahvistaa voimavarojaan, ylläpitää tai parantaa toimintakykyään ja elää omannäköistä elämää. Salliva hoitokulttuuri mahdollistaa kokemuksen hyväksynnästä. Henkilöstö kunnioittaa asukkaan elämänhistoriaa ja suhtautuu ymmärryksellä hänen elämäntilanteeseensa.  

Suurelle ja viihtyisälle piha-alueelle pääsee helposti ulkoilemaan ja kulku siellä on esteetöntä. Muistisairaiden ryhmäkodeissa on aidatut pihat, jotta asukkaiden on turvallista ulkoilla. Ympäröivä, vuodenajoista riippuva maisema, on kuin alati vaihtuva taidenäyttely, jota asukkaat voivat ihastella. Uiminen, kalastaminen, reippaileminen, sekä marjojen ja omenoiden poimiminen onnistuvat.  

Katso yhteystiedot

Palvelukoti Kotivalli, Sipoo

Tunnettu hyvästä ilmapiiristään.

Palvelukoti Kotivalli sijaitsee rauhallisessa ympäristössä Sipoon Linnanpellossa. Sipoon keskustaan, Nikkilään on matkaa 6 km. Linja-autot kulkevat Kotivallin edestä Nikkilään, Helsinkiin ja Mäntsälän suuntaan. Nikkilästä pääsee Porvooseen ja Keravalle.   

Kotivallin asukkaat voivat elää oman näköistä elämää ja saada voimavarojaan tukevaa apua henkilökunnalta. Kotivallissa on kuusi ryhmäkotia erilaisten ihmisten palveluntarpeita vastaamaan. Kotivalli tarjoaa palveluita muistisairaille, mielenterveys- ja päihdekuntoutujille sekä vammautuneille. Kotivallissa on myös mahdollisuus saada sisältöä elämään ja apua kuntoutumiseen päivä- ja työtoiminnan kautta sekä tukea arkeen kotikäyntien kautta.  

Elämää Kotivallissa värittävät huumori sekä ihmisten huomioiminen ja arvostaminen. Meillä on kyky iloita pienistä asioista ja taito nauraa elämän kommelluksille. Kotivallissa järjestetään monenlaista toimintaa, johon myös alueen asukkaat ovat tervetulleita.

Katso yhteystiedot